FC KTP Kotka ry

Kymenlaakson valtikka pysyy Kotkassa

KTP:n syyskuu on ollut hurja: viiteen peliin käsittämättömät 20 tehtyä maalia ja vain 2 päästettyä. Voitokkaan syyskuun kruunasi 3-0 voitto Myllykoskella keskiviikkona. Tunnelmallinen iltapeli meni lähes täysin kotkalaisten käsikirjoituksen mukainen. Ennakkoon oli pientä jännitystä ilmassa, sillä kokoonpanosta puuttuivat edellisessä pelissä EIF:iä vastaan punaisen kortin ottanut David Ogungbaro, samassa pelissä loukkaantunut David Ramadingaye, joka ei vielä ollut kuntoutunut täyteen pelikuntoon, sekä Argo Arbeiter, joka poistettiin kentältä ja täten sai yhden ottelun toimitsijakiellon. Nyt kuitenkin nähtiin, että joukkuueessa riittää leveyttä; Matias Paavola tiputettiin Ogunbaron tontille, Hindrek Ojamaa palasi oikeaan laitaan, ja täyteen pelikuntoon kuntoutunut Matias Lindfors hallitsi yhdessä Asier Arranzin kanssa keskikenttää. Peli ratkaistiin käytännössä jo ensimmäisellä jaksolla. KTP:llä oli parhaimmillaan jopa 10 selkeää maalipaikkaa, joista kahdesta pallo saatiin tyylikkäästi MYPA:n maalivahdin Tomas Turusen selän taa. Kannattajat pääsivät nauttimaan ensimmäisestä maalista vartin kohdalla, ajassa 15', kun Antti Mäkijärvi lähti keskikentältä nostamaan peliä. Mäkijärvi syötti Mikalle, joka oli himpun verran paitsiossa. Mika tajusi kuitenkin olla osallistumatta peliin, ja Mäkijärvi pinkoi oman syöttönsä perään, pääsi pallon kanssa läpiajoon ja aloitti maalikarkelot. Seuraava maali tuli 10 minuuttia myöhemmin, ajassa 25', kun Mäkijärvi - Mika - Zaka kolmikko oli taas juonimassa. Mäkijärvi pelasi Zakan kanssa seinän ja pääsi jatkamaan syötön vielä suoraan Mikalle, joka tsippasi pallon yhdellä kosketuksella yli Tomas Turusen ja taululle 0-2 lukemat. Pallonhallinta meni 80-20 kotkalaisten hyväksi ja tämä näkyi kentällä selkeästi. MYPA:lla oli ensimmäisen jakson lopussa vielä muutama erittäin hyvä paikka hakea kavennusta juuri ennen taukovihellystä KTP:n hieman nukahdettua, mutta Anton Lepola otti tärkeät Game Saver- torjunnat, ja näytti taas miksi johtaa Ykkösen tilastoa maalivahtien nollapeleissä. Tauolle siirryttiin 0-2 lukemissa. Toisella jaksolla KTP otti jalkaa kaasulta ja rauhoitti peliään. Tämä ei varmasti ollut huono päätös, ajatellen että sunnuntaina vastaan astelee AC Oulu, eikä lepoaikaa juurikaan jää. Ajassa 68' tehdään vielä viimeinen niitti ottelun loppulukemiin. Lindfors pääsee nopeaan vastahyökkäykseen ja nousee itse pallollisena lähes puolikenttää. Lindofors pelaa pallon pystyyn Mikalle, joka yhdellä kosketuksella jatkaa pallon juuri vaihdosta sisään tullelle Anton Eerolalle, joka sijoittaa pallon suoraan syötöstä alanurkkaan. Kentällä nähtiin myös ilahduttava määrä kotkalaisia pelaajia: Paavola avauksessa, ja toisella jaksolla sisään tulleet Eerola, Anttila, Kolsi, K. ja Leinonen, jotka saivat hyvin peliaikaa ja pärjäsivät erinomaisesti kentällä. KTP valmentaja Ossi Virta totesikin pelin menneen nappiin: "Ei pelikieltoja, ei loukkaantumisia, pidimme nollan ja jatkamme sarjakärjessä", myhäili Virta tyytyväisenä. KTP jatkaa sarjakärjessä tasapistein FF Jaron kanssa, KTP paremman maalieron turvin. Pelit jatkuvat sunnuntaina, kun kolmanneksi tipahtanut AC Oulu matkustaa Kotkaan. KTP: Lepola, Ruxi (75' Anttila) , Voutilainen, Paavola, Agyiri, Ojamaa, Lindfors (75' Leinonen), Arranz, Mäkijärvi (53' Eerola), Beglarishvili (75' Kolsi), Mika.