FC KTP Kotka ry

KTP vei jännitysnäytelmän

KTP ja MYPA kohtasivat Kymenlaakson derbyssä Arto Tolsa Areenan aurinkoisessa illassa. KTP:n avaus poikkesi hieman totutusta Niklas Leinosen ja Matias Paavolan ottaessa paikkansa kentällä heti alkuminuuteista alkaen. Penkille oli saatu juuri sopimuksen tehnyt Miguel Angel Junco Martinez, joka kuuluttajamme onneksi käyttää taiteilijanimeä Mika. MYPA oli ottelun ensiminuutit paremmin hereillä, kun taas KTP tuntui odottavan helppoa iltapuhdetta ja matalaa tempoa. Kun vasta 9 minuuttia oli pelattu pääsi MYPA kuittaamaan KTP:n lepsun alun. Vastahyökkäys laidalta ei ollut järin nopea, mutta jotenkin pallo saatiin roiskittua KTP-boksiin. Maalilla Anton Lepola ei ollut täysin hereillä, ja pudotti keskityspallon eteensä. Paluupallossa oli ensimmäisenä vieraiden Ishii, joka nosti pallon hölmistyneen KTP-puolustuksen keskeltä maaliin. Seuraavan vartin aikana erotuomari  Oliver Reitala jakoi neljä keltaista korttia, ja hetken jo näytti että ottelusta tulee ruma. Vasta 38-minuutilla tehty tuplavaihto sai KTP:n pelin rullaamaan odotetusti. Lähimpänä maalintekoa ennen Matias Lindforsin ja Mikan sisään vaihtoa oli Tuomas Ollila, jonka vapaapotkun Tomas Turunen komeasti pelasti yläkulmasta. Kun 42 minuuttia oli pelattu rikkoi MYPA hieman liian lähellä omaa maaliaan, eikä tuomarilla ollut muuta mahdollisuutta kuin määrätä pallo pilkulle. Vetoa asettui ampumaan tyyni ja tyylikäs David Ramadingaye, joka ei turhia chippailuja yrittänyt, vaan sijoitti pallon hillitysti maalin oikeaan alanurkkaan. Tauolle mentiin siis 1-1 lukemissa, ja KTP:llä oli paljon petrattavaa ottelun toiselle puoliajalle. Myös toiselle jaksolle KTP tuli unessa. Pelattiin vasta toista minuuttia, kun yläkymiläiset iskivät toistamiseen. MYPA pääsi heittämään kukkupallon boksiin. Katkoa yrittänyt Paavo Voutilainen putosi  epäonnekseen pyllylleen ja suti ohi pallosta. Ilmaisen irtopallon ja melkoisen maalipaikan sai MYPA:n Jari Hassel, joka laukoi pallon ohi Anton Lepolan. KTP:n kuittaus tuli onneksi välittömästi, kun heti seuraavasta hyökkäyksestä jälleen vahvan ottelun pelannut Antti Mäkijärvi runnoi ottelun väkisin tasoihin. Kauden kolmannellaan Mäkijärvi herätti KTP:n jälleen otteluun, ja alkoi armoton voittomaalin hakeminen. Ottelun loppu oli trilleri. Juuri sellainen jonka takia kannattaa nähdä ne tylsät nollanollat räntäsateessa jossain Pohjanmaan perukoilla. Ensin kolisteltiin ylärimaa, kun Valtteri Vesiaho kokeili ovelasti keskiympyrästä asti Turusen yllättämistä. Poikkipuu taisi vielä täristä edellisestä vedosta, kun Matias Lindfors pamautti hieman lähempää ja hieman kovempaa. Voi kunpa tuo veto olisi mennyt myös hieman alemmas. Seuraavaksi maalivahti Turusen kanssa nokikkain pääsi Mika, jonka terävän pystyjuoksun ja sitä seuranneen vedon veljessarjan nuorin vaivoin torjui. Lindfors sai uuden maalipaikan hetkeä myöhemmin, mutta tälläkään kertaa maalia ei saatu aikaan. Viimeisen kympin aikana maalipaikkoja tuli lähes solkenaan, mutta ilman tulosta. Kaiken myllytyksen keskellä MYPA oli kuitata kolme pistettä vastahyökkäyksestä. Onneksi MYPAn hyökkääjät eivät enää tässä vaiheessa peliä olleet terävimmillään. Näytti jo siltä että pisteet jaetaan 2-2 lukemin, mutta onneksemme puolustuslinjasta nousi ratkaisija. Mentiin jo yliaikaa, kun KTP sai kulman. Pallo annettiin pitkänä, ja maalille oli noussut Ruxi, joka ajoitti liikkeensä ja puskunsa täydellisesti. Tarkka sijoitus takakulmaan räjäytti stadionin riemuun, ja derby sai yliajan voittomaalilla arvoisensa päätöksen. Jälkipeleissä sekä kannattajat että pelaajat ottivat voitosta ansaitusti kaiken irti. Kauaa eivät pelaajat ehdi kuitenkaan leijua, sillä seuraava ottelu pelataan jo tulevana lauantaina. Tällöin vastaan asettuu AC Oulu, joka koki tänään ensimmäisen pistemenetyksensä AC Kajaanin vieraana. KTP: Lepola, Bonet, Voutilainen, Vesiaho, Mäkijärvi (52’ Agyiri), Ollila, Eerola (38’ Mika), Leinonen (38’ Leinonen), Paavola (63’ Ojamaa), Ramadingaye, Beglarishvili