FC KTP Kotka ry

Ennakko: Kotona vieraissa MYPA - KTP

Kun suomen cupin lohkovaihetta on jäljellä vielä kaksi kierrosta, on seitsemän pistettä keränneellä KTP:llä kaikki vielä omissa käsissään. Lohkokärki MP jatkaa kolmen kierroksen jälkeen tappiottomalla pelillään, mutta toista jatkopaikkaa hallussaan pitävä KTP on lähimmästä uhkaajastaan Gnistanista kolmen pisteen karkumatkalla. Neljättä sijaa jakavat EIF ja MuSa ovat molemmat kolmessa pisteessä. Lohkon hännillä MyPa on jäänyt tyystin ilman pisteitä. Ensin MP kuritti lähes koko ottelun vajaalla pelanneita Yläkymiläisiä maalein 5-1. Porilaiset olivat maalin verran parempia kaksi viikkoa sitten ja viime viikonloppuna EIF:n Darren Smith latisti Mypalaisten pistehaaveet Tammisaaressa kahdella maalillaan. Jatkopaikka on siis karannut, mutta Ilkka Mäkelän valmennettavat syttyvät varmasti kauden ensimmäisestä Kymenlaakson derbystä. Talven pelaajamarkkinoilla MYPA näyttää menettäneen enemmän kuin saavuttaneen. Kaarel Ustan huhuillaan neuvottelevan Viron mestari Nömme Kaljun kanssa ja lainamies Maksim Gussev palaa FC Floraan. Kahdeksan maalia kaudella 2019 tehnyt Rony Huhtala pukee päälleen Gnistanin keltaisen peliasun ja Johannes Kytilä siirtyy AC Kajaaniin. Uusina tulijoina joukkueeseen ovat liittyneet Stephen Obeng, Nathanel Ishii ja Ahmed Said Ahmed pääkaupunkiseudulta sekä Eetu Peltola ja Kasperi Kinnunen Kymenlaakson alemmista sarjoista. Mielenkiintoisin uusi nimi on ehkä 23-vuotias Edmundo Robinson. Ensimmäistä Euroopan kauttaan aloitteleva Robinson osui kahdesti heti ensimmäisessä harjoitusottelussaan Järvenpään Palloseuraa vastaan. KTP jäi Gnistanin kanssa maalittomaan tasapeliin. Myllykoskelaisia vastaan pelkkä pallonhallinta ei riitä, vaan joukkueelta odotetaan myös maaleja. Hyvin talvikaudella onnistunut laitapelaaja Tuomas Ollila kertoo joukkueen olevan valmis lauantain otteluun. -Joukkueessa on hyvä henki kaikinpuolin. Porukka on hitsautunut nopeasti yhteen ja uudet pelaajat ovat sopeutuneet hyvin joukkueeseen. Kauteen valmistautuminen on sujunut minulta hyvin. Olen pysynyt kunnossa ja treenit ovat olleet monipuolisia, Ollila kertoo. Kouvolan säästökuurista johtuen Saviniemen Stadionia ei siis pidetä pelikuntoisena talvella. Tästä johtuen MYPA joutuu pelaamaan kotipelinsä Kotkassa Arto Tolsa Areenalla. MYPA vastaa ottelun lipunmyynnistä, joten KTP:n kausikorteilla otteluun ei pääse. Ottelu Kotkassa käynnistyy lauantaina 15.2. kello 14:00.