FC KTP Kotka ry

KTP ja Gnistan maalittomaan tasapeliin

KTP ja Gnistan kohtasivat Arto Tolsa Areenan nollakelissä. Ennen ottelua Gnistan oli yhdellä voitollaan kolmessa pisteessä. KTP:llä voittoja oli kaksi ja pisteitä kuusi. Päävalmentaja Argo Arbeiter lähetti vihreävalkoiset kentälle tutussa ryhmityksessä. Puolustuslinjan muodostivat Paavo Voutilainen, Valtteri Vesiaho ja Ruxi. Keskikentän keskustan miehittivät kapteeninnauhaa kädessään kantanut David Ramadingaye sekä Thomas Agyiri. Laidoilla keskityksiä vieraiden rangaistusalueelle heittelivät Tuomas Ollila ja Hindrek Ojamaa. Ylimäpänä kolmikkona aloittivat Antti Mäkijärvi, Matias Lindfors sekä Nico Pietiläinen. Maalilla jatkoi Anton Lepola. Gnistan ryhmitti pelaajansa tiukkaan puolustusmuotoon. Joukkueen maalilla nähtiin jo kertaalleen uransa lopettanut Tomi Maanoja. Yhdessä Maanojan kanssa kokenut Joel Perovuo ja Mypassa onnistunut  Rony Huhtala muodostivat Gnistanille keskikaistan, joka ei tulevalla kaudella kalpene korkeammallekaan povatuille Ykkösen seuroille. Ottelu alkoi KTP:n hallitessa palloa. Viime kaudelta tuttua topparilta topparille-hieromista ei juurikaan nähty, Gnistanin tiivistä muotoa vastaan tilaa löydettiin pitkillä puolenvaihdoilla. Parhaat KTP-paikat saatiinkiin pelattua laitanousujen jälkeisistä keskityksistä Gnistanin blokin tukittua keskikentän. Ensimmäisen puolituntisen parhaat maalipaikat pelattiin Tuomas Ollilalle sekä Antti Mäkijärvelle, mutta kummankaan laukaukset eivät yllättäneet Tomi Maanojaa. Gnistanin maalipaikat olivat ensimmäisellä puolijalla vähissä joukkueen joutuessa puolustuskannalle. Vielä jakson lopussa Antti Mäkijärvi pääsi kokeilemaan vapaapotkusta, mutta Maanoja venytti kätensä hyvin putoavan vedon eteen. Kun pelattiin jo ensimmäisen puoliajan yliaikaa oli David Ramadingaye yllättää Maanojan. Gnistanin purku oli huolimaton, ja Ramadingaye pääsi tälläämään vastapalloon kohti vieraiden maalia. Veto osui kuitenkin maalikehikkoon, joten tauolle lähdettiin 0-0 tilanteessa. Toisella nelivitosella myös Gnistan sai hyökkäyspelinsä toimimaan. Vieraista lähimpänä maalintekoa oli tunnin kohdalla Rony Huhtala, jonka puolustajasta suuntaa muuttanut veto oli yllättää Anton Lepolan. 64 minuuttia oli pelattu kun kentälle vaihdettiin KTP-debyyttiinsä Zakaria Beglarishvili. Tuore hankinta ei kuitenkaan vielä päässyt väläyttelemään maalintekotaidoillaan. Myös Taaniel Usta  ja Kimi Kolsi pääsivät kentälle viimeisen parikymmenminuuttisen aikana. Vaikka KTP onnistui luomaan painetta ja maalipaikkoja, ei se kyennyt maalintekoon hyvin organisoitunutta Gnistania vastaan. Myös vierailla oli muutamat paikkansa maalintekoon, mutta lopulta pisteet tasattiin lukemin 0-0. KTP jatkaa lohkonsa kakkosena kun jäljellä on vielä ottelut MyPaa sekä MP:tä vastaan. Seuraavaksi KTP kohtaa Myllykosken Pallon. Kouvolan kenttätilanteen takia MyPa pelaa kotiottelunsa Arto Tolsa Areenalla, joten KTP pääsee vuoden ensimmäiseen paikallisotteluun kotikentällään.