Marraskuun 13. päivänä 44 vuotta täyttänyt Indrek Zelinski omaa Argo Arbeiterin tapaan vankan pelaajauran. Kotimaansa lisäksi niin Suomessa, Ruotsissa kuin Tanskassakin pelannut hyökkääjä nauttii tänä päivänä nuorten pelaajien kehittämisestä. Zelinski seuraa tiiviisti suomalaista jalkapalloa ja odottaa uuden pestinsä alkua.
Runsaan 40 000 asukkaan kaupungista Pärnusta syntyisin olevan Zelinskin peliura sai kertaheitolla uutta potkua, kun hän pääsi 18-vuotiaana maan suurseura FC Floraan.
–Flora oli tuohon aikaan virolaisessa jalkapallossa kaiken a ja o. Alkuun tieni jalkapalloilijana ei kuitenkaan ollut aivan helppo, sillä minut lähetettiin takaisin Pärnuun. Olin A- ja B-junioreissa tehnyt paljon maaleja, mutta siirtyminen miesten peleihin ei ollut niin helppoa, Zelinski muistelee.
Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo, on vanha sanonta, ja sen paikkaansa pitävyys tuli lopulta esille. Lopulta Zelinski pelasi urallaan Viron pääsarjassa Meistriliigassa kaikkiaan 201 ottelua tehden 121 maalia. Uransa aikana hän voitti pelaajana lopulta kaikkiaan kuusi Viron mestaruutta. Viron maajoukkueessa hyökkääjä iski 103 otteluun 27 maalia.
25-vuotiaana Zelisnki pääsi ensimmäistä kertaa pelaamaan ulkomaille, kun hän teki sopimuksen FC Lahden kanssa yhdessä toisen Viron maajoukkuepelaaja Marko Kristalin kanssa vuonna 2000. Zelinski onnistui heti veikkausliigadebyytissään tekemään joukkueensa molemmat maalit, kun lahtelaisjoukkue voitti VPS:n maalein 2–0. Hyvä alku ei kuitenkaan auttanut, sillä seuraavat maalit syntyivät vasta lokakuun puolella, kun RoPS- ja Inter-voitoissa hän viimeisteli yhteensä kolme maalia.
–Vuosi oli loppujen lopuksi hyvä ja opettavainen. Ennen kaikkea se tarjosi myös oppia siihen, miten ammattilaisena eletään ja pelataan. Samana vuonna syntyi myös tyttäreni, joten ei siinä liiaksi vapaa-aikaa ollut, Zelinski kertoo.
Lahti-vuoden jälkeen edessä oli paluu FC Floran riveihin, kunnes keskikesällä hän pääsi tanskalaisseura Aalborgiin puolen vuoden lainapestin turvin.
–Aalborg etsi maalintekijää ja onnistuin tekemään ensimmäisessä ottelussa maalin ja hankkimaan rangaistuspotkun. Urheilujohtaja kutsui minut luokseen kolmen ottelun jälkeen ja tarjosi suoraan kolmen vuoden sopimusta, Zelinski sanoo.
Vuonna 2003 Zelinski lähetttiin lainalla Ruotsin pääsarja Allsvenskanissa pelanneeseen Landskrona BoIS:iin, joka onnistui kuin onnistuikin säilyttämään sarjapaikkansa. Edessä oli paluu takaisin Aalborgiin, jossa valmentajaksi oli tullut Erik Hamrén, joka muistetaan sittemmin Ruotsin maajoukkueen päävalmentajana.
–Aalborgilla oli ongelmia taloutensa kanssa ja minut miellettiin liian kalliiksi. Näinpä minut lähettiin taas lainalle ja tällä kertaa Kööpenhaminaan, BK Fremin riveihin. Viihdyin siellä todella hyvin ja kävin usein katsomassa myös FC Kööpenhaminan ja Bröndbyn otteluita, ex-hyökkääjä kertoo.
Kesällä 2005 Zelinskillä oli edessä paluu takaisin kotimaahansa. Hän neuvotteli alkuun Floran kanssa, mutta siellä tarjottiin vain toimistotöitä. Zelinski halusi jatkaa pelaamista, joten hän päätyi FC Levadian riveihin, jossa hän käytännössä pelasi uran loppuunsa saakka.
–Levadian aikana suoritin jo valmennuskursseja ja toimin ikään kuin pelaajavalmentajana neuvoen nuorempia pelaajia, Zelinski toteaa.
Valmennusura on sen jälkeen pitänyt sisällään niin seura- kuin maajoukkuevalmennusta. Zelinski on toiminut eri ikäkausimaajoukkueiden valmentajana, mutta hän sanoo nauttivansa enemmän päivittäisestä valmentamisesta.
–Maajoukkuevalmentajana työ on enemmän pelaajien tarkkailua. Nautin kentällä olemisesta ja siitä työstä päivittäin. Nyt mennään näin ja katsotaan sitten vaikka 10 vuoden päästä, mikä on tilanne, Zelinski tuumaa.
Zelinski ajattelee jalkapallosta hyvin pitkälti samalla lailla kuin KTP:n päävalmentajaksi nimetty Argo Arbeiter. Kaiken lähtökohtana on työnteko.
–Pitää muistaa, että ikinä ei yksilö voita otteluita, vaan aina voittamiseen tarvitaan koko joukkue, Zelinski täsmentää.
Zelinski sanoo seuraavansa tiiviisti suomalaista jalkapalloa.
–Veikkausliigassa pelaa paljon virolaisia maajoukkuepelaajia ja muutoinkin suomalaista jalkapalloa seuraan. Kävin ennen Kotkaan valmennuspestin saamista vakoilemassa Tampereella Suomi–Unkari-ottelua, sillä päävalmentaja Martin Reim (ex-kotkalaispelaaja hänkin) pyysi apuani, Zelinski kertoo.
Intohimoinen jalkapalloihminen Zelisnki on urallaan valmentanut myös yhtä kotkalaista, sillä vuonna 2015 FC Levadiassa pelasi Juuso Laitinen.