FC KTP Kotka ry

Venezia-yhteistyö poiki lainasopimuksen – Gabriel Sandberg pelaa KTP:ssä loppukauden

KTP on päässyt sopuun Venezia FC:n kanssa Gabriel Sandbergin lainaamisesta loppukaudeksi vihreävalkoisiin. Maaliskuussa 20 vuotta täyttävä 188-senttinen keskikenttäpelaaja on esiintynyt edukseen niin harjoituksissa kuin harjoitusotteluissa.

KTP:n urheilutoimenjohtaja Niko Ikävalko kuvailee tuoretta hankintaa moderniksi keskikenttäpelaajaksi.

– Häneltä ei suuria heikkouksia löydy. Sandberg on hyvin liikkuva, vahva kaksinkamppailussa, omaa hyvän syöttövalikoiman ja on hyvä riistämään palloja. Halusimme keskikentällemme hieman erityylisen pelaajan kuin mitä meidän muut pelaajamme ovat. Sandberg on päässyt nopeasti joukkueeseen sisään ja on persoonana erinomainen, Ikävalko kertoo.

Sandberg on alkujaan hieman Kotkaa suuremmasta Nyköpingistä. Ennen Italiaan siirtymistään Sandberg ennätti 17-vuotiaana pelata Nyköpings BIS:n edustusjoukkueessa isossa roolissa Ruotsin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla. Viime ja käynnissä olevalla kaudella Sandberg on pelannut Venezian Primavera- eli alle 19-vuotiaiden joukkueessa.

– Sandberg tulee hakemaan meiltä peliaikaa miesten peleistä. Häneltä löytyy Venezian edustuksesta yksi pelattu cupin ottelu. Siellä koettiin, että hän on ikään kuin pelannut Primaveran läpi eli on liian hyvä sinne. Sandberg ei kuitenkaan vielä ole pystynyt murtautumaan edustusjoukkueeseen, joten lainasiirto tuli ajankohtaiseksi. Tämä siirto sopi hyvin molemmille osapuolille, Ikävalko taustoittaa.

Ikävalko sanoo, että Sandberg on yksi niistä pelaajista, joiden otteita kannattaa tiiviisti seurata.

– Se tietysti jää nähtäväksi pystyykö hän ottamaan meillä avauskokoonpanon paikan. Nyt meillä on keskikentällä hyvä kilpailutilanne. Ensimmäisessä harjoitusottelussamme MP:tä vastaan ”Gabi" oli erinomainen ollen ottelun paras pelaaja. Minulla on todella positiiviset fiilikset siitä, että saimme hänet Kotkaan, Ikävalko sanoo.