Sen miä muistan: Sommarbergin Aimon ja Riston erilaiset urapolut

KTP:n juttusarja Sen miä muistan jatkuu jälleen muisteloilla, mutta edellisiin osiin verraten sangen poikkeuksellisella tarinalla. Haastateltavana on Risto Sommarberg, joka kertoo paitsi omia muistojaan, mutta myös hänen isänsä Aimon tarinaa.

KTP on voittanut historiansa aikana kaksi Suomen mestaruutta. Mestaruudet tulivat vuosina 1951 ja 1952. Risto Sommarberg syntyi ensimmäisen mestaruusvuoden syksyllä. Hänen isänsä Aimo Sommarberg oli vihreävalkoisen joukkueen kantavia voimia molempina mestaruuskausina kahta vaille kaikissa otteluissa.

Jälkimmäisellä mestaruusvuonna Aimo pääsi tekemään ensiesiintymisensä myös A-maajoukkueessa, jossa hän pelasi kaikkiaan 15 maaottelua aina vuoteen 1957 saakka. Poika-Risto kertoo kaivaneensa isänsä maaotteluista tietoja. Suomea vastaan asettui noihin aikoihin muun muassa kahdesti Neuvostoliitto, jonka riveissä kylvi tuhoa kärkipelaajana Eduard Streltsov.

Vuoden 1957 heinäkuun lopulla Moskovan Dynamo-stadionilla käydyssä MM-karsintaottelussa Suomi venyi niukkaan 1–2-tappioon. Tulos oli Neuvostoliitossa likimain katastrofi, sillä piskuinen naapurimaa oli pystynyt näyttämään sitkeytensä, vaikka puolisen tuntia ennen täyttä aikaa oli Neuvostoliitto tehnyt voittomaalinsa.

Vajaata kolmea viikkoa myöhemmin Neuvostoliitto oli Helsingin Olympiastadionilla käydyssä ottelussa Neuvostoliitto näytti paremmuudensa voittaen peräti 10–0. Ensimmäinen varttitunnin jälkeen tulostaululla olivat jo tylyt 0–4-lukemat.

– En käynyt tuohon aikaan maaotteluissa, mutta sen olen kaivannut esiin, että isäni pääsi pelaamaan isoilla stadioneilla. 60 000 katsojaa vetävän Moskovan stadionin lisäksi hän pelasi Varsovassa Puolaa vastaan, jossa yleisömäärä oli 90 000 katsojaa, Risto kertoo.

Sommarbergin perhe asui alkuun Munsaaressa, josta se muutti Kymenlaaksonkadulle, silloiseen ”Vetekin taloon”. KTP:ssa Aimon kanssa samaan aikaan pelanneet tulivat myös Ristolle lapsuudessa tutuiksi. Peliuransa juuri ennen mestaruusvuosia lopettanut ja seitsemän A-maaottelua pelannut Eero Saarnio oli Aimon läheisiä ystäviä.

– Muistan, että isälläni oli paljon ystäviä Kotkassa. Eero ja hänen vaimonsa Liisi Saarnio olivat perhetuttujamme ja kävivät paljon kylässä ja me vuorostaan heidän luonaan. Lisäksi muistan Järvisen Iitan, Tiitisen Jaskan, Parkkisen Suten, Rahikan Ekin ja Miikkulaisen Nepan, Risto luetteleee.

Risto kertoo viettäneensä lapsuuden Kotkassa, jossa ympärillä oli paljon ihmisiä. Siihen vaikutti muun muassa se, että hänen äidillään oli kahdeksan siskoa perheineen sekä kaksi veljeä, mutta molemmat olivat menehtyneet jo lapsena ennen Riston syntymää.

Aimo Sommarberg muutti perheineen Poriin vuoden 1956 loppupuolella. Hän ennätti pelata KTP:n edustusmiehistössä 126 ottelua vuodesta 1949 lähtien. Pelaaminen jatkui toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, Suomensarjassa pelanneessa RU-38:ssa. Rosenlewin Urheilijat oli taustaltaan Rosenlewin tehtaan työntekijöistä koottu joukkue. Ensimmäisellä kaudellaan vuonna 1957 RU-38 sijoittui länsilohkon neljänneksi, mutta seuraavana vuonna nousu SM-sarjaan tuotti tulosta.

Aimo viihtyi Porissa, jossa aika meni työn ja jalkapallon siivittämänä. Parisuhde ei kuitenkaan kukoistanut, joten vaimo lapsineen päätti palata takaisin Kotkaan. Lopulta avioliitto päättyi eroon. Pelaamisensa ohella Aimo valmensi RU-38:aa ja ensimmäinen SM-sarjakausi päättyi kaikkien yllätykseksi hopeaan. Vuosi 1960 oli porilaisseuralle pettymys, kun joukkue putosi jälleen sarjaporrasta alemmas, vaikka ylsi Suomen Cupin loppuotteluun. Valkeakosken Haka näytti paremmuutensa kuudetta kertaa järjestettävässä cupissa, jossa se vei kultamitalit nimiinsä jo kolmannen kerran.

Aimon peliura päättyi loukkaantumiseen vuonna 1960, mutta hän jatkoi vielä vuosina 1962–64 RU-38:n valmentajana.

Aimon poika jatkui jalkapalloharrastustaan KTP:ssa aina A-junioreihin saakka. Vuonna 1969 oli KTP:n tavoitteena voittaa A-nuorten Suomen mestaruus, mutta syystä tai toisesta menestys jäi haaveeksi.

– Tähtisen Pena toimi meidän valmentajamme. Mukana joukkueessa oli muun muassa Tissarin Ape, Pöyryn Eikka (Eino), Immosen Heikki, Niemisen Maamo (Raimo) ja monia muita. Se oli kova pettymys seuralle, kun emme saavuttaneetkaan menestystä. Pelasin isäni tapaan puolustajana, ja taisimme tiukoissa paikoissa töpätä muutaman ratkaisevan maalin, Risto muistelee.

Vuosi 1969 oli muutenkin KTP:lle hankala, sillä miesten edustusjoukkue putosi SM-sarjasta ja keskikesällä Arto Tolsa siirtyi ammattilaiseksi Belgiaan.

Risto oli jo aloittanut työnteon alaikäisenä ja vuonna 1970 hän sai varsinaisen ensimmäisen työpaikkansa Jussi Suhosen omistamasta nosturifirmasta J. Suhonen & kumppanit. Muutaman vuoden työskenneltyään Risto päätti hakea Kotkan teknilliseen oppilaitokseen eli Metsolan ”Tekuun”, jossa hän opiskelikin vuodet 1973–76.

– Huomasin valmistumiseni jälkeen Helsingin Sanomissa työpaikkailmoituksen, jossa Forssan kurssikeskus haki opettajia. Päätin laittaa paperit sisään ja pääsinkin sisään helmikuussa 1977. Siellä toimin opettajana kaikkiaan 18 vuotta, Risto kertoo.

Työn ohessa Risto suoritti ammattikouluopettajan pätevyyden, kunnes opettajan työt alkoivat kyllästyttää ja hän siirtyikin Pekka Niska Oy:lle, jossa hän on tehnyt töitä 1990-luvun puolivälistä lähtien. Vielä tänä päivänäkin hän tekee eläkepäivillään töitä samaiselle firmalle, vaikka omistajat ovat ennättäneet vaihtua Pekan poismenon jälkeen. Suurimman osan ajastaan tässä työssä on Risto tehnyt ulkomailla, muun muassa Baltian maissa ja Venäjällä.

Risto päätti palata synnyinseudullleen Kotkaan vuonna 2013. Suhde isään pysyi hyvänä, vaikka näkemiset jäivät Riston ulkomaan komennusten myötä harvoiksi. Aimo menehtyi vuoden 2022 maaliskuussa 90-vuotiaana. Aimo on palkittu niin Suomen Palloliiton kuin TUL:n kultaisella ansioristillä. Riston meriitit ovat nosturibisneksessä, josta tätä on pyydetty kirjoittamaan elämäkerta. Sen verran paljon käänteitä mahtuu ulkomaan reissuihin. Vaikka pelaaminen KTP:ssa jäi juniorivuosiin, on rakkaus vihreävalkoiseen seuraan pysynyt ennallaan läpi vuosikymmenten.