FC KTP Kotka ry

Pisteet ja lahjamaalit tasan Pietarsaaressa

FF Jaro ja KTP järjestivät sellaisen Ykkösen jalkapallo-ottelun Pietarsaaressa lauantaina, ja varsinkin senkaltaisen loppunäytöksen, ettei paremmasta/pahemmasta väliä.
Innokkaimmilta vihreävalkoisten kannattajilta oli mitä luultavimmin lähellä haljeta tappion jo häämöttäessä "kaali", mutta sitten tuli kuin varkain Mikan iskemä maali.
Joukkueet jakoivat lopulta dramaattisten vaiheiden jälkeen sarjapisteet lukemiin 2–2 (1–0) päättyneessä pelissä, joka ei taatusti jättänyt ketään kylmäksi.

Jos joku kuvitteli KTP:n marssivan helppoon voittoon edellisten pelien lopputulosten perusteella, niin väärässä oli. Jaro oli nimittäin viikko sitten hävinnyt kotonaan 0–2 Gnistanille, jonka KTP puolestaan kaatoi keskiviikkona Kotkassa 4–0. Jarolla oli allaan tuplasti enemmän palautumisaikaa ja se näkyi. Pietarsaarelaisjoukkue prässäsi alusta asti tiukasti ylhäältä ja KTP:n pelinrakentelu oli välillä tuskastuttavan vaikeaa.

Jaro hallitsi kenttätapahtumia, mutta ratkaisupaikoissa pelaajien laukaisutarkkuus oli tipotiessään.
Lopulta kotijoukkue kuitenkin onnistui. Markus Kronholm heitti sivurajalta pallon nopeasti Aron Bjonbäckille, jonka keskitys tavoitti takatolpalla senegalilaisen Emile Paul Tendengin. Hyökkääjän pusku löysi Severi Kähkösen, jonka nyökkäyksellä Jaro siirtyi taukojohtoon.
KTP:llä ei ollut avauspuoliajalla oikeastaan kuin yksi kunnollinen tekopaikka. Joni Mäkelä keskitti 10. minuutilla, mutta Matias Paavolan pusku meni ohi.

Tauolla KTP:n päävalmentaja Jussi Leppälahti teki kaksi vaihtoa, kun Johannes Laaksonen ja Anttoni Huttunen antoivat tilaa Matias Lindforsille ja lihasvammastaan toipuneelle Mikalle. Toisella puoliajalla myös Santeri Stenius (56 minuuttia), Juho Lehtiranta (74) ja David Ramadingaye (83) tulivat vaihtoon, kun Antti Mäkijärvi, Thomas Agyiri ja Niklas Leinonen kirmasivat kentälle.

KTP pääsi peliin tauon jälkeen mukaan paljon paremmin. Pelin tempo ei ollut enää samaa tasoa kuin alussa, kun jarolaisten kovin prässi oli helpottanut. Sitkeä punnerrus palkittiin lopulta 79. minuutilla. Agyiri riisti pelivälineen Bjonbäckilta ja pallo ajautui Mäkijärvelle, joka tavoitteli syötöllään rankkarialueella Mikaa. Jaron Brunell putsasi nahkakuulan suoraan Paavolalle, jonka keskityksen Jaron maalissa vasta toisen ottelunsa pelannut Joas Snellman tyrkkäsi eteensä Mäkijärvelle. Hänen laukauksensa muutti juuri sopivasti suuntaa Bjonbäckista ja Mäkelä pääsi siirtämään pallon pömpeliin.

Heti perään fanaattisimpien kotkalaisfanien sydämet ehkäpä jäivät lyömättä pari tahtia, kun Jaron Adam Vidjeskog kaatui rangaistusalueella. Erotuomari Mikko Juusola oli ajan tasalla ja palkitsi Vidjeskogin filmaamiskaatumisen keltaisella kortilla. Kun häntä oli varoitettu jo avauspuoliajalla, sai jarolainen marssia saman tien kentältä pois.

Jaro ei kuitenkaan masentunut, ja kohta oli KTP:n aika synkistellä. Vaihtomies Jim Myrevik putsasi pallon summanmutikassa KTP:n puolustusalueelle ja sekä KTP:n Lassi Nurmos että Jaron Albin Björkskog säntäsivät perään. Samaan pelivälineeseen oli rynnistämässä samaan aikaan myös KTP-vahti Anton Lepola, jonka putsausyritys kuitenkin tömähti Nurmokseen ja 20 minuuttia aiemmin kentälle vaihdettu Björkskog sai pallon kuin lahjana itselleen; 2-1.

Jotta draamankaari olisi täydellinen, eivät maalit kuitenkaan siihen jääneet. Pelikello tikitti jo 90. minuuttiaan, kun KTP iski. Ja taas olivat asialla vaihtomiehet, kuten Jarollakin.
Lindforsin maalille suunnattu roikkupallo otti kimmokkeen Jaron Jacob Bushuesta, eikä Jaron maalivahti Snellman pystynyt sateen liukastamaa pyörylää vangitsemaan. Mika oli kärppänä paikkana ja pisti eteensä tippuneen pallon helposti maaliin.

– Aikamoinen matsi. Kaikkea ehti tapahtua, puhalteli KTP:n 1-1-maalin tehnyt Joni Mäkelä Ruudun tv-haastattelussa taiston tauottua.

Mäkelä myönsi, että varsinkin ensimmäisellä puoliajalla oli vaikeaa.
– Ei alussa oikein löydetty oikeita tiloja. Paremminkin olisimme voineet aloittaa. Tämä oli eka kunnon nurmipeli ja hieman nuhaista oli, maalitilinsä tämän kauden Ykkösessä avannut Mäkelä sanoi.

Tasapeli tuntui kuitenkin lopulta ihan kelpo suoritukselta.
– Osoitimme luonnetta noustessamme tappioasemasta ja saatiin piste.

KTP:llä on nyt yhdeksän kierroksen jälkeen kasassa 16 sarjapistettä. Matkaa kärjessä keikkuvaan 100-vuotisjuhlapelissään KPV:n 5–0-rökittäneeseen Turun Palloseuraan on viisi pinnaa, mutta kotkalaisilla on ottelu vähemmän pelattuna. Seuraavan pelinsä KTP pelaa ensi keskiviikkona PK-35:n isäntänä.

TIMO KOPAKKALA