KTP:n pistetili Veikkausliigassa avautui perjantaina 1755 katsojan edessä Arto Tolsa -areenalla, kun raitapaidat päätyivät 2-2 (1-1)-tasapeliin Vaasan Palloseuran kanssa.
Voittokin liippasi läheltä, sillä VPS tasoitti ottelun vasta pelin viimeisellä vedolla.
KTP aloitti ottelun kokoonpanolla, jonka muodostivat kahdeksan kotimaisen pelaajan (maalivahti Jiri Koski, puolustuslinjan Matias Paavola, Joona Toivio ja Mikko Sumusalo sekä keskikentän että hyökkäyksen Arttu Tulehmo, Petteri Forsell, Luca Weckström ja Aleksi Tarvonen) lisäksi kamerunilaistoppari Tabi Manga ja keskikentällä uurastaneet kanadalainen Armaan Wilson ja japanilainen Atomu Tanaka.
Tarvonen avasi
KTP:n ensimmäisen puoliajan ilonhetki koettiin 34. minuutilla.
Tanaka syötti keskikentällä tapahtuneen kotkalaiskatkon jälkeen pelivälineen Forsellille, joka näki edessään kärkkyneen Tarvosen.
"Tare" otti Forsellin syötön haltuunsa ja nosti pallon tyylikkäästi vasemmalla jalallaan yli VPS-vahti Rasmus Leislahden.
Jo 12:nnella minuutilla Tarvosella oli hyvä paikka avausmaalin tekoon, mutta KTP:ssä kaudella 2023 pelannut Leislahti oli vedon tiellä.
Fall tasoitti
Vepsulla oli omat tilanteenpoikasensa avausjaksolla ja se tuli väkisin tasoihin 39. minuutilla.
Alfie Cicale lähetti kierteisen keskityksen ja Maissa Fall nousi korkeuksiin puskemaan pelivälineen Kosken ulottumattomiin.
Tauon jälkeen KTP kehitteli heti pari maukasta paikkaa.
Tanakan vedon VPS-puolustus selvitti kulmapotkuksi ja Paavolan pusku Forsellin keskityksestä tömähti yläputkeen.
Heti perään Mangan tykitys tuotti tuskaa Leislahdelle, jonka käsistä pallo kimmahti yli maalin.
Sumusalo 2-1, Reid 2-2
66. minuutilla raitapaidat saivat ansaitsemansa 2-1-maalin.
Forsellin vasemman jalan keskitys löysi Sumusalon pään ja puolustaja puski pelivälineen vasemman pystypuun edestä oikean tolpan vierestä sisään.
VPS teki edellisessä pelissään AC Oulua vastaan viime hetken voittomaalin ja nyt se iski tasoituksen vihoviimeisestä tilanteestaan.
Cicale antoi oikealta kulmapotkun, Nicolas Chateau jatkoi päällään pallon maalinedustalle ja Tyler Reid survoi sen maaliin.
KTP:n seuraava ottelu on ensi viikon lauantaina, jolloin Ilves saapuu raitapaitojen vastustajaksi.