KTP:n seuraavaksi vastustajaksi Arto Tolsa -areenalle saapuu perjantaina 11.4. Vaasan Palloseura, joka viime kaudella sijoittui viidenneksi Veikkausliigassa.
Joukkueet lähtevät Veikkausliigan toisen kierroksen otteluun täysin päinvastaisista lähtökohdista, kun vihreävalkoisilla on takana 0-1-kotitappio ja vaasalaiset aloittivat kautensa 4-3-kotivoitolla.
VPS:n avausvoitto AC Oulusta tuli erikoisten käänteiden jälkeen.
Niklas Jokelaisen maaleilla Oulu johti avausjakson jälkeen 2-0, mutta kun vieraiden Silas ajettiin ulos ensimmäisen puoliajan lopulla, muuttuivat voimasuhteet kentällä.
Vepsu kavensi toisen puoliajan alussa tanskalaisen Mads Borchersin rankkarilla, kun pallo vietiin 11:een metriin, vaikka peliväline osui VPS:n Prosper Ahiabun vedosta AC Oulun Musa Jattan kasvoihin.
Tämän jälkeen Borchers ja Fall siirsivät vaasalaiset 3-2-johtoon, mutta Oulu tasoitti 90.minuutilla Marokay Ndionen maalilla.
Lisäajalla hattutempun sinetöinyt Borchers kuitenkin räjäytti kotikatsomon voitonjuhliin.
Millainen miehistö VPS mielestäsi on, KTP:n kapteeni Joona Toivio?
- VPS on fyysinen ja suoraviivainen joukkue, Toivio tiivistää.
KTP:n avauspeli SJK:ta vastaan päättyi harmittavasti niukkaan tappioon, mutta kotijoukkue osoitti otteillaan, että se on pistetilin avaamisensa kynnyksellä.
Minkälainen on yhteenvetosi SJK-ottelusta?
- Ensimmäinen peli oli meiltä pääsääntöisesti hyvä ja ehjä.
- Luotiin tarpeeksi maalipaikkoja ja puolustettiin muutamaa tilannetta lukuunottamatta hyvin. Tietysti harmittaa, ettei saatu pelistä siltikään mitään, Toivio sanoo.
KTP-kippari on kuluttanut Kotkan ja asuinpaikkansa Keravan välistä 120 kilometrin mittaista tietä kohta kolme kuukautta.
Miltä on reissaaminen tuntunut?
- Matkat sujuvat erittäin hyvin, kun Mikko Sumusalon kanssa ajetaan.
Millaisen KTP:n tulemme näkemään perjantaina?
- Taistelutahtoisen ja voitonnälkäisen, Toivio kiteyttää.
KTP:n ja SJK:n avauskohtaamista oli saapunut seuraamaan 2245 katsojaa.
Millaiset terveiset haluat lähettää vihreävalkoisten faneille?
- Teidän tuki ja kannustus on meille todella tärkeää, Toivio kertoo.
Hanki otteluliput TÄSTÄ!
KTP-VPS. Veikkausliigan ottelu perjantaina 11.4. Arto Tolsa -areenalla kello 18. Tolsal Tavataa!