IF Gnistania Kakkosesta Ykköseen peliurallaan vuonna 2016 nostamassa ollut Jonas Nyholm, joka luotsasi viime kaudella päävalmentajana puolestaan KTP:n Ykkösliigasta Veikkausliigaan, johdattaa joukkonsa Talin jalkapallohalliin lauantaina, kun Gnistan ja KTP kohtaavat Liigacupin toisen kierroksen ottelussa.
Lisäkipinää otteluun tuo se, että Kipinää komentaa toista vuottaan Jussi Leppälahti, jonka johtamassa valmennustiimissä Nyholm toimi KTP:ssä vuosina 2022-2023.
"Gnisusta on hyviä muistoja"
Mitkä ovat fiilikset, kun vastassa on tuttu seura ja oletko ollut yhteydessä Leppälahden kanssa ?
- "Gnisusta" on hyviä muistoja. Meillä oli huikea joukkue silloin 2016, kun noustiin Kakkosesta Ykköseen. Varmaan yksi hienoimpia kausia, mitä itselläni on ollut pelaajana.
- Muistot ovat edelleen vahvana mielessä. Gnisulla on myös hyvät fanit. Jussin kanssa olemme olleet silloin tällöin yhteydessä, Nyholm juttelee.
"Hyvä joukkue vastassa"
Gnistan sijoittui viime kaudella nousijajoukkueena kahdeksanneksi pääsarjassa eli piti komeasti sarjapaikkansa, jonka uusiminen on myös kotkalaisseuran tavoitteena reilun kahden kuukauden kuluttua alkavalla Veikkausliigakaudella.
- He pääsivät viime kaudella melkein Eurooppaan, joten varmasti on erittäin hyvä joukkue vastassa. On meillä jotain etukäteistietoja Gnistanista, mutta ei me olla sitä sen enempää scoutattu. Saadaan tehdä hyvä peli, että päästään pisteiden kanssa kotiin, KTP-käskijä sanoo.
Mikä on joukkueen loukkaantumistilanne?
- Huugo Kauhanen on loukkaantunut. Larsenilla (Marius Bustgaard) on jalkavaivaa ja on viikosta kahteen viikkoon pois. Tavoite on, että ei oteta mitään riskejä ja hän olisi sitten Klubi-pelissä (KTP-HJK 18.2.) mukana. Muutoin ei ole loukkaantumisia paitsi Enoch (Banza) tietysti, Nyholm toteaa.
Toivio ja Manga palaamassa vahvuuteen
KTP:n kokoonpano vahvistuu Gnistan-pelin jälkeen.
- Joona Toivio ja Tabi Manga tulevat ensi viikon maanantaina joukkueen vahvuuteen, Nyholm paljastaa.
Ottelu on sekä KTP:lle että Gnistanille toinen Liigacupissa.
Gnistan voitti avauskierroksella HJK:n 1-0, kun KTP taipui Hakalle 1-3.
Millä mietteillä KTP lähtee Kipinää sammuttamaan?
- Haluamme edelleen prässätä ja puolustaa matalammalta silloin kun on tarve keskittyä oman boksin puolustamiseen, Nyholm päättää.
Gnistan-KTP. Liigacupin ottelu Talin jalkapallohallissa lauantaina 1.2. kello 14. Tervemenoa!
Katso ottelu Ruudusta!
Kausikortit Tiketistä!