FC KTP Kotka ry

Piristynyt JäPS yllätti KTP:n - "Ei ole syytä painaa päätä pensaaseen"

KTP:tä loppukauden ajan vuonna 2021 Veikkausliigassa valmentamassa käväissyt Teemu Kankkunen on saanut Järvenpään Palloseuran oivaan vireeseen Ykkösliigassa tultuaan joukkueen peräsimeen heinäkuun puolivälissä.

JäPS oli ennen perjantaita ainoa Ykkösliigan joukkue, joka ei ollut onnistunut tekemään maalia KTP:n verkkoon, mutta nyt se käväisi lyömässä vihreävalkoiset maalein 2-1(1-1) 1745 pettyneen katsojan edessä.

Peli ehti vanheta vain yhdeksän minuuttia, kun pallo oli KTP:n maalissa.

Edellisellä kierroksella Joensuussa pelin ratkaisseen rangaistuspotkun aiheuttanut Tabi Manga kaatoi tällä kertaa rankkarialueella JäPS:n Altti Hellemaan ja Joona Tapani pisti pallon pilkulta verkkoon.



"Heikkoa puolustustyöskentelyä"

- Minun mielestäni me aloitettiin peli suhteellisen hyvin ennen kuin päästettiin se pilkkumaali. Muutenkin koko ensimmäinen puoliaika oli meiltä heikkoa puolustustyöskentelyä, KTP:n päävalmentaja Jonas Nyholm sanoi.

KTP:n parhaan pelaajan, Johannes Laaksosen, komealla vasemman jalan vedolla 18. minuutilla kotijoukkue tuli tasoihin, mutta vierasjohto liippasi pari kertaa läheltä jo ennen taukoa.

KTP:n maalivahti Maksym Zhuk venyi kuitenkin pari kertaa komeasti Aleksi Ristolan ja Hellemaan vetojen tielle.



Tukiainen tulitti

Kun Sakari Tukiainen laukoi tulisesti KTP-veskarin käsien kautta 65. minuutilla vieraat johtoon, ei isäntäjoukkue kyennyt enää nousemaan.

Suoraviivaisesti hyökänneiden vieraiden kolmas maali oli lopulta lähempänä kuin isäntien tasoitus.

- Se hetki, mistä JäPS teki maalin, meidän olisi pitänyt pystyä puolustamaan paremmin.

- JäPS puolusti kurinalaisesti koko ottelun, eikä me päästy tarpeeksi vaarallisille maalintekopaikoille, Nyholm totesi.



Neljä peliä jäljellä

KTP johtaa sarjaa nyt viiden pinnan marginaalilla ennen JIPPOa, kun kärkikaksikolla on jäljellä vielä neljä peliä.

Kuuden pisteen päässä oleva, mutta yhden pelin vähemmän pelannut Jaro kohtaa SJK Akatemian Seinäjoella lauantaina ja aikoo taatusti kaventaa piste-eroa kotkalaisiin.

- Täytyy muistaa, että kaikki on edelleen omissa käsissä. Meillä ei ole syytä painaa päätä pensaaseen.

- Meidän täytyy vähentää päästettyjen maaliemme määrää, niin on helpompi voittaa, Nyholm sanoi.

Katso ottelukooste KTP-TV:stä:


MIÄ, MYÄ, KTP! -KAMPANJA KÄYNNISSÄ 7.10. ASTI, OSALLISTU NYT OSOITTEESSA: ktp.fi