FC KTP Kotka ry

Kwame Otu Kotkaan, Aapo Hyppönen Mikkeliin

Ykkösliigaa kahdeksan pisteen marginaalilla johtava KTP reagoi nopeasti tiistaina 2.7. auenneeseen ja 26.8. sulkeutuvaan siirtoikkunaan.

Pari pelaajaa lähti ja yksi tuli tilalle.

KTP-kasvatti Aapo Hyppönen, 19, suuntasi kulkunsa Ykkösliigan hännillä majailevaan Mikkelin Palloilijoihin.

- Aapo on alustavasti loppukauden lainalla MP:ssä. Jos kuitenkin tulee joku sellainen tilanne, että on tarvetta kutsua hänet takaisin, niin hänet voidaan kutsua takaisin, KTP:n urheilutoimenjohtaja Niko Ikävalko sanoo.

Lisäksi Giannis Toulgerogloun laina on päättynyt yhteisymmärryksessä ja nuorukainen palaa Kreikkaan.

"Peliaikaa luvassa"

Hyppönen on kunnostautunut kuluvalla kaudella Suomen cupin otteluissa (kolme peliä, seitsemän maalia), mutta peliaika Ykkösliigassa on jäänyt kahteen pikavisiittiin vaihtomiehen roolissa KäPa- ja SJK Akatemia -peleissä.

- Hyvä, että Aapo pääsee nyt pelaamaan, kun hän on meillä jäänyt pieneen rooliin. Nyt on varmasti peliaikaa luvassa ja toivottavasti hän pääsee tekemään paljon maaleja. Uskon, että hän pystyy jeesaamaan MP:tä sarjapaikan säilyttämisessä, Ikävalko toteaa.

Ghanalainen Kwame Otu on raitapaitojen tuorein hankinta.

22-vuotias Otu on ollut alkukauden lainalla SJK Akatemiasta Salon Palloilijoissa.

"Meillä on osto-optio"

- Kwame tulee loppukauden lainalle riveihimme ja meillä on myös osto-optio. Kun Aapo siirtyi MP:hen, niin valmennus koki, että sille paikalle voisi yhden pelaajan ottaa lisäämään kilpailutilannetta, "Nitti" juttelee.

12 Ykkösliigan ottelussa (803 minuuttia) Otulla jäi SalPassa maalitili avaamatta (kaksi syöttöä).

- Otu on ollut SalPassa hyvä ja vaarallinen 1vs 1 -pelaaja, vaikka se ei ole vielä tehoiksi muodostunut. Hän on nopea, vahva ja yllätyksellinen hyökkäyspään pelaaja.

- Hän on hyvä pitämään palloa ja varmasti tulee olemaan meillä käyttökelpoinen pelaaja loppukauden ajan.

Harbas jatkaa loppukauden

Myös Alen Harbasin, 20, loppukauden kuvio on ratkennut.

Ykkösliigassa neljä maalia viimeistellyt australialaispelaaja pysyy Kotkassa kauden loppuun asti.

- Alenin laina oli aiemminkin sellainen, että se jatkuu lähtökohtaisesti koko loppukauden. Nyt vaan se optio jatkamiselle käytettiin, Ikävalko täsmentää.

TEKSTI: TIMO KOPAKKALA