FC KTP Kotka ry

Kauden ensimmäinen harjoituspeli päättyi 3-2 tappioon FC Lahtea vastaan

Jalkapallon Ykkösliigassa tulevalla sarjakaudella pelaava KTP vieraili lauantaina Mukkulan palloiluhallissa Lahdessa.

Yhtä sarjaporrasta ylempänä pelaava FC Lahti oli kauden ensimmäisessä harjoitusottelussa maalein 3-2 (1-0) sopimus- ja testipelaajista koostunutta kotkalaisyhdistelmää parempi.

- Ekassa pelissämme näkyi ajoittain periaatteet, mitä on harjoiteltu, mutta huonoa oli se, että osa pelaajista joutui pelaamaan liikaa. Myös kolme päästettyä maalia oli liikaa, KTP:n päävalmentaja Jonas Nyholm sanoi.

FC Lahti aloitti vahvasti, sillä peli ehti vanheta vain minuutin, kun pallo oli jo KTP:n maalissa.

Tommi Jäntti vapautti Onni Hännisen läpiajoon, eikä KTP:n maalivahtina avausjakson pelannut Sam Jammeh kyennyt lahtelaisen vetoa estämään.

KTP:n muut puolustuspään pelaajat ensimmäisellä puoliajalla olivat Leo Kyllönen (oikea puolustaja), Tabi Manga (oikea toppari), Papy Lo Junior (vasen toppari) ja Onni Hannula (vasen puolustaja).

Keskikentän keskustassa pelasivat Joni Mäkelä ja Anttoni Huttunen. Laidoilla raatoivat Lucas Weckström ja Aleksi Tanninen.

Hyökkäyskaksikkona aloitti Santeri Stenius-Alen Harbas.

KTP tasoitti toisen puoliajan alussa, kun vieraat pääsivät vastahyökkäykseen, jonka päätteeksi Weckström viimeisteli.

Viisi minuuttia myöhemmin parivaljakko Jäntti-Hänninen juoni taas kotijoukkueen johtoon KTP:n maalivahdiksi toiselle puoliajalle vaihdetun Maksym Zhukin estely-yrityksistä huolimatta.

KTP iski lukemat tasoihin tunnin pelin jälkeen, kun Mäkelä ampui vapaapotkun 16-metrin rajalta yläputken kautta sisään.

Lahtelaisten sankariksi nousi kaksi maalia tehneen Hännisen tilalle vaihdettu Banthanta, jonka veto upposi KTP:n maaliin niin ikään yläputkesta kimmahtaneena 85. minuutilla.

KTP:n Manga, Kyllönen, Hannula ja Weckström saivat antaa toisella puoliajalla pelipaikkansa Marady Varothille, Johannes Laaksoselle, Oleksandr Vashchekinille ja Aapo Hyppöselle.

- Testipelaajissa oli havaittavissa positiivisia esityksiä, mutta pitää tarkkaan harkita, joita todella tarvitaan, Nyholm totesi.

KTP pelaa seuraavan harjoitusottelunsa Ilveksen vieraana Tampereella ensi perjantaina.

- Vedetään ihan normaaleja harjoituksia maanantaina, tiistaina ja torstaina ja perjantaina on peli. Hienoa päästä taas testaamaan Veikkausliigan taso, Nyholm päätti.

TEKSTI: TIMO KOPAKKALA

KTP:n kokoonpano ottelussa

1 Sam Jammeh (mv)
2 Oleksader Vaschchekin
3 Onni Hannula
4 Papy La Junior
6 Valtteri Vesiaho
7 Joni Mäkelä
10 Luca Weckström
11 Alen Harbar
14 Marady Varoth
15 Santeri Stenius
16 Anttoni Huttunen
17 Tobi Manga
19 Aapo Hyppönen
20 Aleksi Tanninen
22 Leo Kyllönen
31 Maksym Zhuk (mv)

Katso kaikki kuvat