FC KTP Kotka ry

Kotkan jättävä Juha Malinen: "Näin, että kaupunki hengittää jalkapalloa"

Kun Juha Malinen tuli KTP:n päävalmentajaksi FC Hakalle kärsityn 1-2-kotitappion jälkeen elokuun lopussa, ei hän varmaankaan osannut tuolloin ounastella, että seuraavat kolme hänen luotsaamaansa vihreävalkoisten kamppailua päättyvät kaikki samoihin 1-2-tappiolukemiin (VPS, Honka ja FC Lahti).

Säännöllisyys tappioluvuissa jatkui myös Ilvekselle lukemin 0-3 hävityn kotipelin jälkeen, sillä kausi päättyi kolmeen peräkkäiseen 0-2-häviöön (AC Oulu, FC Haka ja IFK Mariehamn).

- Tämä on aika herkkä hetki. Parempi ehkä kuitenkin jättää jotakin sanomatta tässä vaiheessa.

- Valitan. Parhaamme yritimme tehdä, Malinen sanoi liigakauden päätöspelin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

- Minä valmentajana kannan vastuun. Missään vaiheessa en saanut semmoista kokoonpanoa ja pelitapaa tuohon joukkueseen, millä tavalla tästä olisi tullut voittava joukkue.

- Täydellinen epäonnistuminenhan se on, mutta sen takana on kyllä paljon muitakin asioita, Malinen jatkoi.

"Aamusta iltaan KTP:n puolesta"

Kokenut valmentaja pisti itsensä tosissaan likoon muuttaakseen KTP:n kurssin.

- Kaksi kuukautta sitten jätin omat tehtäväni ja olin aamusta iltaan pelkästään KTP:n ja Kotkan puolesta toimimassa. Panin itseni, oman kokemukseni ja kaiken tietotaitoni peliin.

- Yritin tehdä valmentajien kanssa yhteistyötä joka päivä. Joka aamu ilolla tulin töihin ja uskottiin jatkuvasti, että tästä löytyy se ratkaisu, mutta yhtään 90-minuuttista ei pystytty pelaamaan, joka olisi ollut tasapainoista ja voittavaa jalkapalloa. Ei yhtään.

Maliselle ei jäänyt epäselväksi, että Kotka on jalkapallokaupunki.

- Näin, että kaupunki hengittää jalkapalloa. Olen niin paljon tavannut kotkalaisia tuolla kaupungilla, kävelylenkillä, rantamaisemissa, marketeissa ja kaupoissa, että tiedän heidän aidosti ajattelevan tätä asiaa.

- Minä en ole missään tai koskaan törmännyt semmoiseen. En ikinä.

"Toivon, että löytyy ratkaisu"

Ouluun palaava valmentaja tietää, että KTP on taas uuden haasteen edessä.

- Toivon, että löytyy ratkaisu, millä tavalla seura pääsisi ottamaan askeleita eteenpäin. Tämä on raskasta seuran jäsenille ja kannattajille, kun jatkuvasti pitää miettiä, että noustaanko vai tiputaanko.

- Kaikki joudutaan aloittamaan nollasta ja vähänkin menestyneet pelaajat löytävät työpaikan jostain muualta ja sitten on taas edessä uusi ideologia ja tapa työskennellä.

- Se on iso ja raskas asia, kun kaikki varat toimintaan tulee sadoista eri lähteistä. Veikkausliigan kuudella parhaalla joukkueella on kaikilla yksi iso omistaja ja se helpottaa huomattavasti elämistä. 10 vuotta sitten kaikilla niillä ei ollut sitä.

- Toivottavasti se Veikkausliigapaikka tulee yhä vahvemmalle KTP:lle, Malinen kommentoi.

TEKSTI: TIMO KOPAKKALA