FC KTP Kotka ry

KTP-kasvatti Johannes Laaksonen: "On kunnia-asia, että KTP säilyy"

Kun KTP kohtaa lauantaina IFK Mariehamnin Arto Tolsa -areenalla pelattavassa Veikkausliigan haastajasarjan viimeisen kierroksen ottelussa, merkitsee pelin lopputulos mitä ilmeisimmin kaikista vihreävalkoisten pelaajista eniten Johannes Laaksoselle.

32-vuotias Laaksonen on tämänhetkisessä KTP:n ryhmässä ainoa seuran oma kasvatti.

- Niin, tällä hetkellä ei taida muita olla.

- Onhan tämä tietenkin erityisen tärkeä peli.

- Kyseessä on perinteinen kasvattajaseurani ja on kunnia-asia, että KTP säilyy siellä, minne se kuuluukin.

- Se on iso asia koko kaupungille, lähes kaiken mahdollisen suomalaisessa sarjajalkapalloilussa saavuttanut Laaksonen sanoo.

Liigakarsinnat vielä kokematta

"Johnny" on ehtinyt komealla urallaan kerätä Veikkausliigasta jo kaikki mitalitkin, sillä SJK:ssa pelatessaan hän saavutti SM-kultaa (2015), SM-hopeaa (2014) ja SM-pronssia (2016).

Molempien cupien (Suomen cup 2016 ja Liigacup 2014) voittopokaaleitakin keskikenttäpelaaja on päässyt nostamaan.

Nousua liigaan KTP-kasvatti on ollut juhlimassa kahdesti (KTP 2022 ja SJK 2013).

Liigasta putoaminen (KTP 2021) ja säilyminenkin (IFK Mariehamn 2020) on miehelle tuttua.

Ainoastaan liigakarsinnat ovat kokematta.

- Joo, niitä en ole vielä ehtinytkään pelata, Vuoden liigatulokkaaksi, kaksi kertaa Kuukauden pelaajaksi ja Veikkausliigan tähdistöjoukkueeseen vuonna 2014 valittu Laaksonen hymähtää.

Nyt siihen on hyvä mahdollisuus, sillä KTP selviytyy kaksiosaiseen karsintaan, mikäli raitapaidat eivät häviä IFK Mariehamnille.

Vihdoin terveenä

Jos on KTP:llä ollut viime aikoina hankalaa, niin samaa on sanottava 183-senttisen pelaajan omastakin kaudesta.

- Viime kauden jälkeen oli hyvä olo, kun sain olla terveenä ja kausi päättyi nousuun.

- Nyt on ollut epäonnea, sillä olen joutunut huilaamaan tällä kaudella 10 viikkoa. Ensin meni nilkan nivelside poikki ja olin neljä viikkoa pois. Sitten polveni vääntyi ja jouduin sivuun kuudeksi viikoksi.

Johnny palasi kentille edellisessä pelissä Hakaa vastaan ja nyt näyttää taas hyvältä.

- Olen treenannut sataprosenttisesti ja kunto on ihan hyvä, vaikka ei ehkä ihan superhyvä.

"200 pelin rajapyykki olisi kiva saavuttaa"

Miten olette harjoitelleet tällä viikolla?

- Aika lailla samanlaisesti ollaan valmistauduttu kuin normaalistikin. Alkuviikko on keskitytty puolustukseen ja sen jälkeen hyökkäykseen. Ihan normiviikko. Ei mitään erityistä. Pientä viilausta vain.

Laaksonen jatkaa KTP:ssä myös ensi kaudella, sillä hänellä on sopimustaan vielä vuosi jäljellä.

- Tietenkin haluan mieluummin pelata liigassa ensi kaudellakin. Olisikohan minulla lähes pari sataa liigapeliä kasassa, joten 200 pelin rajapyykki olisi kiva saavuttaa, 181 kertaa Veikkausliigassa uransa aikana pelannut kotkalainen toteaa.

"Puhtaalta pöydältä"

Millä mietteillä KTP lähtee elintärkeään IFK- otteluun?

- Pitää unohtaa menneet ja lähteä puhtaalta pöydältä.

- Joukkueessa on henki säilynyt hyvänä, vaikka peli ei olekaan kulkenut.

- Kun oljenkortta tarjotaan, siihen pitää tarttua.

- Vaikka panos onkin kova, ei peliä kannata sen enempää jännittää.

KTP-IFK Mariehamn. Veikkausliigan haastajasarjan ottelu Arto Tolsa -areenalla lauantaina 21.10. kello 15. Tervetuloa!

TEKSTI: TIMO KOPAKKALA