Jonas Nyholm valmentajaksi sekä edustukseen että junioreiden puolelle

Jonas Nyholm siirtyy KTP:n miesten edustusjoukkueen valmennustiimiin ja toimiii samalla seuran junioreiden talenttivalmentajana. Päätoiminen valmennustehtävä on ollut Nyholmin tavoitteena siitä lähtien, kun hän joutui laittamaan nappulat naulaan lääkärin kehotuksesta. Se oli tavanomainen lääkärintarkastus, johon Jonas Nyholm oli menossa. Elettiin vuotta 2017 ja edeltävän kauden päätteeksi Nyholm oli pelaajana ollut nostamassa helsinkiläisseura Gnistania Ykköseen. Nyholm kävi sydämen ultraäänitutkimuksissa, jossa selvisi ikäviä uutisia. – Lääkäri oli jo Porissa pelatessani löytänyt sydämestäni sivuäänen, mutta nyt minulle sanottiin, etten hetkeen tulisi pelaamaan. Päätin sitten, etten enää ota riskejä ja jätän pelihommat kokonaan. Päätin soittaa HJK:ssa Jari Rantaselle ja kysyä mahdollisuuksista saada omaa juniorijoukkuetta valmennettavaksi, Nyholm kertaa. Nyholm on alkujaan raumalainen, joka pelasi junioriputken läpi Pallo-Iiroissa. Ensimmäinen kaupunginosajoukkue, johon hän liittyi sattui olemaan Iirojen Norwich, sillä joukkueet oli nimetty Valioliigaseurojen mukaan. Varsinaisessa Norwichissahan pelaa kotkalaislähtöinen Teemu Pukki. Juniorivuosiensa jälkeen Nyholm jatkoi Iirojen edustusjoukkueessa, josta hän vaihtoi maisemaa Poriin FC Jazzin riveihin kaudeksi 2014. Seuraavaksi vuodeksi hän muutti silloisen tyttöystävän, nykyisen vaimon kanssa Helsinkiin. – Jatkoin kuitenkin vuoden pelaamista Raumalla, kunnes tajusin, ettei 250 kilometrin treeni- ja ottelumatkoissa ole mitään järkeä. Siirryin siitä sitten Gnistaniin ja kausi päättyi onnellisesti Ykköseen nousuun, Nyholm sanoo. Palataan takaisin peliuran jälkeiseen aikaan. Viiden HJK:n juniorijoukkueissa viettämänsä vuoden jälkeen Nyholm pohti uusia vaihtoehtoja kehittyä valmentajan urallaan. Oli selvää jo heti alkuvaiheessa, että jossain vaiheessa hän haluaisi kokeilla osaamistaan aikuisten maailmassa. – Sitten Jussi Leppälahti soitteli minulle ja kyseli kiinnostusta tulla kolmanneksi valmentajaksi KTP:hen. Pidimme sitten muutaman tunnin palaverin, eikä sen jälkeen ollut enää hirveästi mietittävää. Halusin ehdottomasti liittyä tähän tiimiin mukaan, Nyholm tuumaa. Nyholmin työajasta puolet sujuu KTP:n tavoitteellisten junioreiden parissa talenttivalmentajana ja puolet miesten edustusjoukkkueen mukana. Nyholm on ennättänyt olla KTP:n matkassa nyt runsaan viikon ajan ja päivääkään hän ei ole katunut päätöstään lähteä Kotkaan. – On ollut sikanastaa työskennellä tässä porukassa. Olen päässyt hyvään ympäristöön, jossa koen pystyväni kehittymään. Tavoitteenani on olla joskus päävalmentaja, mutta vielä siihen ei ole kiire, 29-vuotias Nyholm sanoo.